Geologiliiton edellinen, maaliskuussa väistynyt hallitus järjesti viimeisinä töinään Oulun yliopiston geologian opiskelijoille työelämä -iltapäivän. Tilaisuus pidettiin maanantaina 4. huhtikuuta ja osallistujia saapui paikalle muutamia kymmeniä.
Tapahtumassa pidettiin viisi esitelmää, joissa kerrottiin mitä me geologit teemme valmistumisen jälkeen. Opiskelijoilla oli myös mahdollisuus kysellä ja keskustella työelämän kiemuroista. Esitelmät kattoivat työn GTK:ssa, insinöörigeologiassa, malminetsintä- ja kaivosyhtiöissä, konsulttina sekä jatko-opiskelijana. Lisäksi kerroimme lyhyesti sekä Geologiliiton että Vuorimiesyhdistyksen toiminnasta.
Opiskelijat olivat hoitaneet järjestelyt yliopiston päässä mallikkaasti ja olivat aidosti kiinnostuneita aiheista. Työelämätietoisuuden jakamisen lisäksi saimme yhteistuumin todettua, että vilkkaampi yhteistyö opiskelijoiden ja työelämässä jo vaikuttavien geologien kesken olisi suotavaa. Ja tähän epäkohtaan koitamme toki jatkossa tarttua osaltamme.